Happy syö banaania.

Viikonlopun yritin olla mahdollisimman paljon paikallani etten rasittaisi kipeää jalkaa. Molempina päivinä istuin hetken talomme tarassilla auringossa ja suurin osa ajasta meni lukien huoneessani. Muut talon asukkaat toivat minulle ruuat ruokalasta koska en pystynyt sinne kävelemään. Päiväkirjasta:' Minusta jalalle pitäisi tehdä jotain muutakin kun vaan pitää tukisiteessä. Tämähän ei koskaan parane kun täällä on pakko kävellä veskiin talon toiseen päähän ja muutenkin. No, olen lääkäreiden ympäröimänä, kaipa he huomenna jotain keksivät.'

Toivoin pääseväni maanantaina töihin vaikka autolla. Aamulla M tulikin hakemaan minua sairaalan autolla ja pääsin orpolaan. Päivä meni nopeasti lasten kanssa leikkien, ksylofonia soitellen, piirtäen ja muissa hommissa. Yritin välttää kävelyä ja istuin paljon orpolassakin. Olin iloinen pienestä rakkaasta rumpalipojasta, Abelista joka oli yhtäkkiä kuin herännyt eloon. Edellisellä viikolla hän istui aina jossakin lattialla yksin ja rummutti tai vain istui ottamatta kontaktia muihin. Sylittelimme ja hellimme häntä K:n kanssa ja hän alkoi selvästi ottamaan enemmän kontaktia muihin lapsiin sekä liikkumaan paikasta toiseen. Abel tykkäsi myös istua sylissä ja leikkiä taputusleikkiä, hän nauroi ääneen kun taputin hänen käsillään hänen omia poskiaan. <3

 

 

Abel konttaa ja rummuttaa samalla kädellään lattiaa, ainoa lapsi jonka näin konttaavan. Muut pienet liikkuivat takana tulevan Boniferin lailla istuen eteenpäin. Happy, isotyttö kävelee mutta ei nyt päässyt kuin osittain kuvaan.

 

 

Lapsilla on orpolassa kaksi makuuhuonetta, toisessa nukkuu isommat ja toisessa pienemmät. Joskus aamulla kun menin lapsia herättelemään ja hakemaan pois sängystä aamupesua varten otin heistä muutamia kuvia. Ylhäällä on  Bonifer nätisti odottamassa että joku tulisi nostamaan hänet pois sängystä. Aika askeettinen sänky pienillä mutta hyvin tuolla näytti tätäkin poikaa nukuttavan. Lapset nukahtivat illalla päivävaatteisiin ja aamulla vaihdettiin taas pesun jälkeen puhdasta päälle, täällä ei tunnettu yöpukuja. On näköjään kuvaajan varpaitakin tullut vahingossa kuvaan mukaan.

 

 

Abel on varmaan pyörinyt yöllä kun nukkui pikkuinen aamulla pelkällä muovilla. Kärpäset olivat kiusana makuuhuoneissa, ainoastaan vauvalla oli sängyn päällä hyttysverkko.

Pääsin työpäivän jälkeen autolla kotiinkin, asunnolle ja ilta kului lepäillen ja muiden kanssa jutellen. Illalla suomalaisten joukko vahvistui neljällä  kun yksi Tansaniassa työskentelevä lähettipariskunta tuli työmatkalleen Ilembulan sairaalaan. Heidän mukanaan oli pari nuorta jotka suorittivat harjoitteluaan tuossa maassa.

Seuraavana aamuna toinen M, paikalle tullut lähetyslääkäri heitti minut autolla töihin ja kävi sieltä hakemassakin. Päivä meni tavalliseen tahtiin lasten kanssa leikkien, syöttäen ja touhuten. Aamupäivät olivat aina kiireisiä ja touhua täynnä mutta iltapäivällä oli jo vähän rauhallisempaa. Illalla luin huoneessani kun toinen M tuli minua autolla hakemaan. Meidät, kaikki suomalaiset oli kutsuttu tänään muualta työmatkalta  kotiinsa saapuneen Daktari Leenan (Leena Pasanen, lastenlääkäri joka on ollut lähes 30 vuotta Tansaniassa töissä) luokse iltateelle. Meitä oli siellä yhteensä kymmenen suomea puhuvaa ja oli kiva ilta yhdessä.

Kun toinen M vei minua autolla takaisin kotiin, asunnolle niin hän sanoi että jos hän olisi minä niin hän ei kyllä kävelisi tuolla jalalla. Hän kertoi vielä että joka askeleella akillesjänteestä todennäköisesti repeää lisää säikeitä ja jalka olisi saatava mahdollisimman pian kipsiin. Hän oli ottanut netin kautta yhteyttä joihinkin amerikkalaiseen ja tanskalaiseen ortopediin jotka suosittelivat pikaista jalan kipsausta. Sovimme etten mene seuraavana päivänä töihin vaan hän tulee hakemaan minua sairaalaan kipsattavaksi jossakin vaiheessa päivää.

 

 

Bonifer, rakas kaunis poika.

Olin iloinen kun tiesin saavani jalkaan jotain hoitoa. Toisaalta harmitti kun tiesin etten taida enää päästä töihin kun jalka on kipsissä.