Sain Zilgalta haasteen kertoa jotain lapsuudesta muistojen ja kuvien avulla. Jossakin vaiheessa tuntui, etten muista varhaislapsuudesta mitään mutta kyllä sieltä paljonkin tuli mieleen kun aloin muistelemaan.
Ollessani alle kaksivuotias asuimme pienessä mökissä jonka portailla istuu koko perhe yhdessä kollaasin kuvassa. Jotain muistan tuosta talosta, valon ja varjon kun ne leikkivät pöydällä ja pöytäliinalla olohuoneessa ja muistan myös puhelimen eteisen seinällä ja jotain keittiöstä. Äitini on kertonut, että kerran hänen pihanperällä käydessään olimme vuotta vanhemman veljeni kanssa jääneet rauhallisesti keittiön lattialle leikkimään. Kun hän tuli takaisin oli isoveli huvittanut minua kauhomalla uunista lämmintä tuhkaa päälleni. Minä olin nauttinut.
Mokin pihalla oli hiekkalaatikko ja aika lähellä meni tie. Tutkimme veljeni kanssa ympäristöä ja kerran löysimme maasta tien reunasta vaaleanpunaisen purkan. Se näytti ja tuoksui niin herkulliselta että oli pakko laittaa suuhun. Muistan kuinka se kirskui hiekkaisena hampaissa eikä oikein maistunut miltään. Olin juuri antamassa sitä veljelle että hänkin saisi maistaa kun äiti ehti pilaamaan senkin ilon ja heitti purkan pois.
Reilut kolme vuotta nuoremman pikkuveljen kastejuhla oli niin jännittävä tapahtuma että sitä piti seurata tarkasti. Jännitti vaikka isän käsi olikin rauhoittavasti olkapäällä.
Linssiludekuva pikkuveljen kanssa sängyn päällä on otettu jo seuraavassa kodissa toisessa kaupungissa. Äitini onpeli meille lapsille melkein kaikki vaatteet ja yhdessä kuvassa pikkuveljellä ja minulla on hänen tekemät merimiespuserot ja isoveljellä äidin tekemä puku. Olemme kuvassa mummolan lähellä odottamassa lossia. Lossiajelu oli meille lapsille aina yhtä odotettu ja ihana. Vähän isompina kävelimme muuten vaan kesämökiltä käsin lossille ja autoimme lossikuskia avaamaan puomin. Silloin se avattiin vielä käsin veivaamalla.Oli hienoa kun autoilijat moikkasivat meitä lossareita pois ajaessaan.
Yläkuva on todennäköisesti toinen tai kolmas jouluni ja kuva on otettu mummolassa. Päälläni on tätini neuloma vaaleanpunainen mekko joka on vieläkin äidilläni tallessa. Joululahjakirja tai -piirustuspaperit herättävät noin suurta riemua. Äitini on kertonut, että ensimmäisenä joulunani sain nuken lahjaksi ja heti kun se oli avattu paketista olin puraissut siltä punaisen posken pois. Ehkä poski näytti niin herkulliselta.
Kuvassa olen jo 6-vuotias. Meillä kävi perhetuttu valokuvaaja kuvaamassa koko perhettä ja taisi olla lapsille kovaa puuhaa kun kaikki olemme kuvissa niin totisia. Kävin jo kerhossa ja seuraavana syksynä koulun kanssa yhtäaikaa aloitin partion ja olin siitä innoissani. Kun olin yhdeksänvuotias niin partio kohdaltani loppui äkkiä. Olimme muuttaneet vähän kauemmaksi keskustasta ja kävin bussilla partiossa. Minulla oli kova pissahätä ja yritin monta kertaa mennä veskiin illan aikana partiokämpällä. Isot tytöt olivat vallanneet veskin ja istuivat lavuaarien päällä juttelemassa enkä uskaltanut mennä sinne. Kävin monta kertaa kurkkimassa ja aina vaan tytöt istuivat puhumassa. Kerran yksi tytöistä huomasi minut ja sanoi, että jos minun täytyy tulla veskiin niin he voivat kyllä lähteä pois. 9v tyttö tietysti vastasi, että ei, ihan muuten vaan tässä käyn kurkkimassa ja pakeni paikalta. Myöhästyin kotiin menevästä aikaisemmasta bussista ja jouduin odottamaan seuraavaa bussia. Pysäkillä olikin sitten jo hätä kädessä - melkein. Oli pakko mennä lumihankeen istumaan ja antaa tulla. Helpotus oli suuri ja lämpökin ihana pakkassäässä. Tarpeeksi kauan pysäkillä seisottuani tärisin jo kylmästä ja sukkahousut jäätyivät jalkohin kiinni. Joku täti tuli odottelemaan bussia ja kyseli, että olenko istunut hangessa kun olen niin märkä ja minähän myöntelin. Täti kauhisteli kun lapsirukka paleltuu, tulisi se bussi jo. Kun vihdoin pääsin kotiin niin yritin syöttää vanhemmille samaa tarinaa hangessa istumisesta mutta äitini oli tarkkana ja arvasi mitä on tapahtunut. Jäi partio vuosiksi väliin tämän tapahtuman jälkeen.
Lapsena olin paljon isäni mukana leireillä ja kesällä melkein asuin leirikeskuksessa. Rakastin yhtä leirikeskusta missä isäni teki työtään ja olin siellä mielelläni. Olin käynyt jo ainakin kymmenen rippikoulua, tai ainakin ollut mukana leireillä maskottina jo ennen kuin itse olin siinä iässä että leiri oli käytävä. Kyseisen leirikeskuksen yhdellä rannalla oli koivu kasvanut niin, että se oli puoliksi veden päällä ja teki kuin sillan puolikkaan veteen. Minusta oli hauska kiivetä sen päälle ja maata siellä laulamassa. Kerran, ehkä 8-9-vuotiaana lauloin siellä kurkku suorana 'Minne käy tuulen ilmassa tie'-laulua huomaamatta mitään mitä ympärillä tapahtui. Yhäkkiä kuulin takaani rannalta ihailemani isonpojan sanovan, ai sinäkö se täällä laulelet ja säikähdin niin, että tipahdin saman tien veteen. Vähän nolo loppu haaveilulleni.
Zilga kertoi hiihtämisestä ja sitä minäkin jossakin vaiheessa harrastin. Kun muutimme kaupungin keskustasta vähän sivummalle, huomasin, että uudessa koulussa luokkakaverit kävivät hiihtäen koulussa. No, siis vain talvella. Minäkin innostuin ja aloin hiihtää koulumatkat silloin kun sää sen salli. Muut osasivat hiihtää hyvin ja myös kantaa suksiaan tarvittaessa, minä olin niissä, varsinkin kantamisessa kömpelö. Jouduimme ylittämään junanradan ja kerran sen yli mentyä mäkeä noustessa menin vähän tien sivuun ja jotenkin kaaduin jalkoihini ja toinen sukseni irtosi siteestä ja laski hienosti mäkeä alas suoraan radalle. Menin perässä ystäväni kanssa ja suksen löydettyämme jatkoimme matkaa koska ratakin vei kotiin päin. Vähän ajan kuluttua perässä tuli resina. Resinamies kyseli mihinkäs tytöt on menossa ja kun kerroimme, hän otti meidät kyytiin. Pääsimme valtion kyydillä melkein ystäväni kotipihaan saakka ja siitä jatkoin matkaa hiihtäen kotiini. Tuon tapahtuman jälkeen minun ei tarvinnutkaan enää itse kantaa suksiani kun Esko löysi sukseni ja minut ja sain vakituisen suksenkantajan seuraavaksi vuodeksi. Sitten en enää hiihtänytkään, ainakaan kouluun.
Muisteloni on varhaislapsuudesta, resinamatka tapahtui kun olin 10-vuotias. Laatikoita muuton jälkeen on vielä purkamatta enkä löytänyt kun yhden albumin missä on sen ajan kuvia, siksi tarinani ajoittuivat tuohon aikaan.
Haasteen saa Emmaleena Kunsillalla blogista, Maijamuru Ihan kipsissä-blogista ja Kääritään hihat-blogin Nelmi. Harvemmin kukaan haastaa miehiä kertomaan tai kirjoittamaan mitään niin nyt haastan myös mukaan IISIN Iisin hirnuntaa-blogista. Hänellä näppäimet luistaa hyvin muutenkin niin varmaan tulee nautittava lapsuusmuistelo.
Kommentit