Ylhäällä on asuntomme,huoneeni ikkunan alakulmaa näkyy vähän puun oksien ja lehtien välistä. Vasemmalta menee ovi keittiöön ja minulla oli avain siihen joten kuljin sitä kautta, huoneestani ulos menevää ovea en saanut ollenkaan auki. Talossa asui pari muuta naista, suomalaisia lääkäreitä tai toinen oli opiskelija joka oli harjoittelamassa sairaalan puolella, toinen siellä töissä. Oikealla pilkistää hiukan talon takana alkavaa savannia ja sen takana kaukana olevia vuoria.  Alla on talomme edessä oleva valtava kaktus. Tämä kuulemma kukkii keväällä kauniisti ja kukkien tuoksu on ihana.

 

 

Ensimmäisenä aamuna läheisessä talossa asuva K tuli hakemaan minua aamupalalle (kahvi tai tee, sämpylä ja kananmuna, itselläni oli jugurtteja jääkaapissa). Heti aamupalan jälkeen aloimme matkamme töihin orpolaan. Päiväkirjasta:' Ihmettelin koko matkan miten jalkani tuntuivat niin kipeiltä. Kipua oli myös vasemmassa olkapäässä ja ranteessa ja mietin, pystynkö edes nostamaan lapsia tässä kunnossa. Melkein itketti kävellä, joka askel sattui ja sanoin K:lle etten taida pystyä kävelemään, nyt on jotain pielessä. Hiljensimme vauhdin ihan hiipimiseksi ja mietin, että olen tullut tänne töihin ja menen sinne vaikka kontaten. Tie oli ensin muhkuraista hiekkatietä, sitten vain pientä, kuoppaista polkua. Ihmettelin, mitä nyt on tapahtunut, mistä tämä kipu johtuu?'

Saavuimme orpolaan ja kaksi pientä tyttöä oli meitä heti vastassa ja pyrkivät syliin. K otti toisen ja epäilin pystynkö kipeänä nostamaan toisen syliini mutta enhän voinut vastustaa näitä silmiä ja ylös nostettuja käsiä. Hoipuin lapsi sylissä ensimmäiseen näkemääni tuoliin istumaan.

 

 

Ensimmäinen päivä meni orpolaan ja lapsiin tutustuen. Kuulin lasten nimiä mutta heistä ei jäänyt heti mieleen kuin pari, juuri tämä ensin sylissäni ollut tyttö, Faradja ja yksi isosilmäinen poika. Sylini oli aina täysi, kun yksi meni muualle oli aina pari pyrkimässä syliin. Lapset pestiin aamulla ja puettiin päivävaatteet ja autoin siinä hiukan mutta ensimmäisen päivän oikeastaan vaan katselin mitä kaikkea täällä voisin tehdä. Lapset olivat aika pieniä, ehkä alla kaksi-vuotiaita on monta ja muutama isompi tyttö, ehkä kolmevuotiaita tai yksi voi olla jo neljävuotias. Kuulin, että siellä on myös isompia lapsia jotka ovat jo päiväkodissa mutta tulevat iltapäivällä takaisin.

 

 

Suloinen isosilmä, ihana Erik oli nyt läsnäolevista pojista ainoa joka käveli, muut ovat pienempiä ja liikkuivat istuen itseään eteenpäin liikuttaen. En nähnyt ensimmäisenä päivänä kenenkään konttaavan. Menimme aamupäivän kuluessa  syöttämään lapsia ruokailutilaan ja ihmettelin kun jonkun lapsen tuolissa ja pöydällä liikkui nopeasti jotain vaaleanruskeita ötököitä. Kuulin K:lta, että ne taitaa olla torakoita ja astuin askeleen taaksepäin. Mielessäni ajattelin, että tuon pöydän ääressä en kyllä tule koskaan syöttämään ketään lasta mutta toisin kävi, siitä tuli jo seuraavana päivänä vakituinen syöttöpaikkani. Toki en nähnytkään siellä juuri noita nopeita kulkijoita enää koskaan.

Nuorin lapsista oli suloinen Lysi, kolmen kuukauden ikäinen vauva. Ihana, tomera tyttö jolla oli aina pää pystyssa sylissä ja joka seurasi koko ajan tarkasti ympäristöään. Orpolassa ei käytetty tuttipulloa ollenkaan vaan Lysikin söi velliään mukista. Hiukan siitä tippui takaisin lautaselle mutta hienosti pikkuinen osasi jo syödä niinkin. Mama (=hoitaja) kysyi, haluanko syöttää Lysin mutta en ekana päivänä uskaltanut koska suomalaisena olen tottunut tuttipulloihin.

 

 

Työmatkani oli ehkä puoli kilometriä mutta koska olin kipeä, liikkuminen oli tosi vaikeaa ja hidasta. Parina ekana päivänä en edes huomannut työmatkan kauneutta, mutta myöhemmin kun otin kameran mukaan tajusin missä maisemissa kuljen. Töihini kuului lasten sylitys, heidän kanssaan leikkiminen, piirtäminen, soittaminen, laulaminen ja osallistuin myös pukemiseen, syöttämiseen ja kaikkeen mitä talossa tapahtui.

 

 

Työmatkan alkupuolta.

 

 

Ja yksi kuva matkasta loppupuolelta. Savannia missä ihmiset asuivat ja viljelivät peltotilkkujaan ja kaukana kauniit vuoret kuin samettia. Savannille meni iso alamäki sen polun läheltä missä kävelin ja vuoret on oikeasti tosi kaukana, kuvassa vain zuumattu vähän lähemmäksi.