tiistai, 28. lokakuu 2008
Viikon koirakuva
16. Viikon koirakuva laittaa sanonnat kuviksi
Valitsin annetuista vaihtoehdoista neljännen: EI OLE KOIRAA KARVOIHIN KATSOMISTA
Mm kyseli yhden koirakuvan postauksen kommentissa että miten Bee ja minä löysimme toisemme. Lupasin kertoa siitä joskus ja yhdistän tarinan nyt tähän.
Olin halunnut koiraa jo parikymmentä vuotta ja välillä koirakuume velloi kovana, välillä asia oli melkein unohduksissa. Joskus 80-luvulla innostuin vehnäterrieristä ja soittelin ja kyselin jo kasvattajilta ja oli tipalla ettei minusta tullut vehniksen omistajaa. Kovin karvaiset koirat on aina kiehtoneet. Elämäni oli silloin niin täynnä ohjelmaa, matkustelemista ja muuta ettei koira olisi siihen aikaa vielä mahtunutkaan oikeasti kuvioihin.
Kerran vuosituhannen vaihteen aikoihin näin kaupungilla pari pulia, Unkarin paimenkoiraa ja ihmettelin jo kauempaa, mitä ihmettä sieltä heiluu tänne päin. Juttelin muutaman sanan omistajan kanssa ja rapsuttelin koiria ja olin myyty. Järki kuitenkin sanoi, ettei minulla ole varaa noin kalliiseen koiraan.
2001-2002 talven aikana yritin ylipuhua miehen siihen, että kyllä koiravauva olisi aika hyvä hankinta. Mies oli pitkään koiraa vastaan mutta loppujen lopuksi suostui siihen, että voimme hankkia koiran kunhan se on aika pieni. Päädyimme lopulta siihen ettei rodulla ei ole väliä vaan voimme ottaa vaikka seropin, ihan sama, kunhan on joku koira. Vappuna tulin kotiin kaupungilta ja soitin miehelle että voisitko tulla vastaan, nyt minulla on koira mukana. Olin ostanut dalmatialais-ilmapallon ja miehen ilme oli näkemisen arvoinen kun astuin dalmatialaisen kanssa ulos bussista. Samana iltana hän kertoi, että oli pettynyt kun minulla ei oikeasti ollutkaan oikeaa koiraa mukana. Tie koiralle alkoi olla auki kodissamme. :)
Laitoimme heti netin kautta ilmoituksen Keltaiseen pörssiin, että olemme valmiit vastaanottamaan pienikokoisen koiran, seropikin käy. Kun myöhemmin ostimme lehden missä ilmoituksen piti olla, ilmoitustamme ei löytynyt mutta sieltä löytyi ilmoitus pulipentueesta, kaksi narttua näyttelykoiraksi ja yksi uros kotikoiraksi. Soitin heti mikä uroksessa on vikana kun sitä ei voi käyttää näyttelyissä. Sain kuulla kasvattajalta, että uroksella on muutaman millin liian pitkä alaleuka ja siltä istuimelta varasin koiran joka myytiin vähän halvemmalla. En ole koskaan halunnut näyttelykoiraa koska en ole niistä innostunut vaan halusin kotikoiran, parhaan ystävän. Miehen tultua töistä kerroin, että nyt olisi pentu saatavilla, se pitäisi vaan hakea muutaman sadan kilometrin päästä. Soitimme kasvattajalle ja lupasimme tulla hakemaan pennun viikon päästä.
Mies ei päässyt kanssani pentua hakemaan ja menimme junalla ystävän kanssa Pohjanmaalle haukkua noutamaan. Kun pääsimme kasvattajan pihalle, sisältä ryntäsi ulos lauma puleja, istuin portaalle niitä ihmettelemään ja silittämään. Rapsuttelin kaikkia ja juttelin niille ja näin yhden pennun joka hymyili koko ajan. Kuulin, että siinä on meidän pentumme. Kysyin Beeltä, lähtisitkö meidän koiraksi ja sain pusun suoraan suulle, päätös oli tehty molemmin puolin. Saimme paljon tietoja rodusta, pennun vanhemmista ja koiran hoidosta yleensäkin ja opetusta kynsien leikkuusta ja hauvan turkin pesusta. Vihdoin paperit allekirjoitettiin ja sain pennun syliiini. Kasvattajaa itketti eikä itku ollut kaukana minultakaan. Tässä se ihanuus nyt oli, oma koirani.
Junassa Bee nukkui kiltisti koko matkan lattialla, välillä sylissä. Kun pääsimme Helsingin asemalle, mies oli vastassa ja sanoi heti, että ompa se karvainen. Hän pyysi pentua syliinsä, että hauva leimaantuisi myös häneen. Kun pääsimme kotiin, pentu tutki joka paikan, kaikki huoneet ja söi ruuan, kävimme pihalla ja sitten se nukkui kauniisti muutaman tunnin, siis ihannepentu! Alkoi opettelu koiran kanssa elämisestä. Muutaman päivän päästä Bee sai nimen kennelnimensä Castlewolf the Best Boy perusteella.
Bee oli selvästi meille tarkoitettu koira. Sen rauhallisen luonteen takia olemme tulleet hyvin toimeen, Bee on kiltti ja tottelevainen, useinmiten. Liikkuessamme yhdessä se herättää vastaantulijoissa yleensä hymyn ja hyväntahtoisia kysymyksiä. Bee omistaa ison egon ja luulee, että kaikki ihmiset ovat sitä varten olemassa, se on valmis tervehtimään jokaista. Sillä on paljon ihmisystäviä ympäristössä. Onneksi löysimme toisemme eikä omaa ilmoitustamme koskaan julkaistu.
Kommentit