Huomenna on se päivä jolloin muistetaan kaikkia rakkaita ja ystäviä jotka ovat menehtyneet vuoden aikana, Pyhäinpäivä. Tutustuin reilut 30 vuotta sitten erääseen suunnilleen ikäiseeni naiseen jonka kanssa ystävystyimme. Meitä yhdisti monet asiat ja vaikka emme ihan aina pitäneet kovin säännöllisesti yhteyttä niin kuitenkin seurasimme toistemme elämää ja kuukausittain soittelimme ja kirjoittelimme, silloin tällöin tapasimme. Teimme yhdessä muutamia ulkomaan matkoja joista on jäänyt hyviä muistoja. Ystäväni elämä oli vaikeaa, hän sairasti paljon ja koki monia menetyksiä elämänsä aikana. Viimeiset vuotensa hän oli onnellinen, toki sairauden tuomien kipujen pahetessa elämä näytti myös huonoimmat puolensa. Ystäväni menehtyi viime helmikuussa.

Usein vieläkin mietin joitakin asioita joita haluaisin kertoa juuri tälle ystävälle kunnes tajuan etten voi enää niitä hänen kanssaan jakaa. Uskon, että hän kuitenkin näkee ja jollakin tavalla tietää ja seuraa mitä meille tänne jääneille kuuluu. Eräs toinen ystäväni kirjoitti runon jonka lähetin menehtyneen ystänäni haudalle.

Hän nukkuu keskellä kukkien

vain nukkuu, ystävä rakkain.

Hän herää taivaassa kirkkauden

hän kohtaa Herran jo varhain.

Hänen kasvonsa loistavat iloa, rauhaa

vain täällä elon aallokko pauhaa.

Kuule, hänen äänensä jo taivaan kuorossa soi

tuo ajatus meidän sydämemme nostaa voi.

Rukoilen, Herra, että suru muuttuu kaipaukseksi

anna kyyneleiden kirkastua kiitokseksi.

                                                      H-M Vahala