Seuraavana aamuna kävimme taas uimassa ja jatkoimme matkaa Clipwayn kauppakeskuksen kautta Onnelaan. Vähitellen pakkailtiin tavaroita ja odotettiin milloin auto tulee huollosta ja pääsemme lähtemään matkalle 500km päähän  Iringaan. Pääsimme lähtemään vasta iltapäivällä ja jouduimme kaupungista poistuessamme kunnon ruuhkaan. Pari tuntia matelimme ruuhkan mukana ja kun vihdoin päästiin kaupungista ulos, ajoimme kaikkia määräyksiä uhmaten pimeällä kohti Morogoroa mihin jäimme yöksi. Hotelli johon E:n ja P:n työkaverin suosituksesta ajoimme, oli nimeltään New Acropol ainakin kuitin mukaan, pihan kyltissä luki kyllä vähän toisin. Päiväkirjasta: 'New Acropol, mutta hotelli oli ensisilmäyksellä kuin vanha, kulahtanut enlantilainen pub kun astuttiin ruokasaliin sisään. Yhtä hyvin voisi olla old acropol. Kaikkialla oli vanhoja Afrikan eläimiä - täytettyinä. Mutta, aikamoinen seikkailu tämäkin. Ensin meidän piti mennä viereiseen, uudemman näköiseen hotelliin mutta kuulimme sen olevan täynnä. '

 

 

Osa Acropolin ruokasalia  tai mikä se nyt olikaan. Söimme täällä illalla pienen illallisen. Alla kuva huoneestani.

 

 

Vuoteen patja oli nähnyt parempiakin päiviä ja aika moni muukin oli nukkunut tuossa sängyssä ennen minua mutta muuten puitteet olivat aika mahtavat.  Hiukan illalla häiritsi oven vieressä ylös kiipeävät pienet ötökät varsinkin kun vahingossa kosketin seinää juuri siitä kohtaa huoneeseen astuessani. Sen jälkeen tuntuikin kun ympäri kehoa olisi vilissyt pieniä otuksia. Tykkään nukkua mieluummin kuumassa kuin viileässä enkä pitänyt tuuletusta päällä öisin. Meidän tuolla yöpyessä ei ollut liian kuuma vaikka lämmintä olikin, joskus on ollut kynttilästä päätellen  kuumempikin.

 

Kynttilä oli palvellut hyvin niin kauan kun liika lämpö sai sen väsähtämään. Kynttilälampetti oli huoneessani.

Seuraavana aamuna syötiin aikaisin P:n ja E:n huoneessa pikainen aamupala, jugurtit ja lähdettiin jatkamaan matkaa. Tarkoitus oli käydä kunnon aamupalalla Mikumissa matkan varrella ja mennä ystävieni kotiin Iringaan ja E:llä ol vielä joku pakollinen meno sinä päivänä töihin. Alkumatkasta oli hauska katsoa Morogorossa ja ympäristössä kun ihmiset menivät kävellen tai pyörällä töihin ja lapset kouluun. Tien reunoilla  oli välillä ruuhkaa. Afrikassa ihmiset ovat tottuneet kävelemään. En nähnyt matkani aikana yhtään huonoryhtistä afrikkalaista, ilmeisesti pitkät välimatkat kävelemällä ei tee kenellekään pahaa.

Kun lähestyimme Mikumin kansallispuistoa mistä tie kulkee puiston halki, alkoi näkyä eksoottisia eläimiä siellä täällä. Kuvasimme niitä P:n kanssa E:n  ajaessa ja joskus pysähdyimme paremman kuvauskulman toivossa hetkeksi. Pätkä päiväkirjasta:' Kuvattiin auton ikkunoista ja välillä pysähdyttiin, nähtiin kirahveja, seeproja, impaloita ja kauempaa myös norsuja tai vesipuhveleita. Kesken kaiken tuli kansallispuiston vartija tai joku työntekijä autolla  viereen ja yritti pysäyttää meitä. Kaikki, minä mukaanlukien ajattelimme että joku yrittää nyt rahastaa, tämähän on yleinen tie ja suunnilleen vilkuttelimme miehelle ja niin hän lähtikin kovaa vauhtia eteenpäin. Kun jatkoimme matkaa kuvaten ja kuitenkin  edeten, vartija tuli uudestaan pysäyttämään meitä ja nyt oli jo mukana pyssymies. Vartija karjui vihaisen näköisenä että nyt lähdetään hoitamaan tämä asia heidän toimistolleen. E sanoi meidän olevan hiukan kiireisiä mutta mies karjui ettei meillä ole mihinkään kiire kun oli kerran aikaa pysähtyä kuvaamaan. Ajoimme heidän perässään toimistolle eli lipunmyyntipisteelle ja E meni hoitamaan asiaa. Miehet väittivät että kansallispuistossa saa kyllä kuvata vauhdissa mutta ei saa pysähtyä kuvaamaan.  E kyseli missähän niin lukee kun hän on monen monta kertaa tästä ajanut läpi ja nyt tulee ihan uusi tieto.  Vartijoille tuli kiire saattaa tämä niskuroiva kuski ja hänen kuvaavat gangsterit äkkiä syvemmälle puistoon Ison Pomon puheille. Jatkoimme matkaa ja E meni sisään Ison Pomon kanssa juttelemaan. Siellä oli ollut keskustelua siitä, että jos E ei tottele virkailijan pysähtymiskäskyä hän vastustaa virkamiestä ja kun hän vastustaa virkamiestä niin samalla hän vastustaa Isoa Pomoa. E vielä sanoi, että ei ole ihan loogista että sellaista sääntöä että pysähtyneestä autosta ei saa kuvata ei löydy mistään mutta Pomo ei jaksanut näyttää kaikkia sääntöjä mokomalle matkailijalle. E vielä sanoi, että jospa siitä olisi kyltti kansallispuiston alueelle tultaessa mutta sinne ei voi kuulemma kaikkia sääntöjä alkaa ripustamaan. Kun Iso Pomo oli alkanut soittamaan poliisia paikalle niskuroivan E:n ja gangsterikuvaajien pään menoksi alkoi E kysellä jos tästä jotenkin muutenkin selvittäisiin. Joku oli vielä todennut, että sitä vartenhan se vartija siellä kiertää että hän muistuttelee ettei saa kuvata kuin liikkeellä ollen. Kuvata siis saa jos ei vartija satu näkemään, näin ne lait luetaan afrikkalaisittain. Näissä jutuissa on eurooppalaisella vielä paljon oppimista. Loppujen lopuksi selvittiin asiasta pekällä säikähdyksellä eikä kuvaajatkaan joutuneet vankilaan. Maksoimme kansallispuistomaksun meistä kahdesta lainrikkojasta ja autosta.'

 

 

Pääsimme vihdoin syömään kunnon aamupalaa Mikumin kansallispuiston jälkeen olevaan kivaan paikkaan. Juttua seikkailusta riitti, paikalla oli myös E:n ja P:n työkaveri.Matka jatkui kohti Iringaa mutta siitä lisää seuraavalla kerralla.