1632492.jpg

Kerroin aikaisemmin täällä Viidakkolapsi-kirjasta. Luin äskettäin jatko-osan, Sabine Kueglerin Paluu viidakkoon-kirjan. Yllä on yksi aukeama kirjan kuvista, Sabine lapsena ystäviensä kanssa ja samat ihmiset aikuisena yhdessä. Vasemmalla on nuoria faya-heimon tyttöjä Länsi-Papualta.

Kirjan takakansi kertoo näin: Viidakkolapsen huikea tarina jatkuu

"Kirjassaan viidakkolapsi saksalainen Sabine Kuegler kertoi kiehtovasta lapsuudestaan Länsi-Papuan viidakossa. Paluu viidakkoon jatkaa tarinaa. Siinä aikuistunut Sabine päättää toteuttaa haaveensa paluusta kasvuympäristöönsä faya-kansan pariin.
Sabine huomaa monen asian muuttuneen kulttuuriltaan kivikautisessa faya-yhteisössä. Nuori Adia on ensimmäinen faya-nainen, joka on valinnut itse miehensä. Naiset ovat nousseet yhteisön rauhanrakentajiksi ja heidän arvovaltansa on kasvanut.
Fayujen tulevaisuus on kuitekin uhattu. Indonesian hallinto tavoittelee Länsi-Papuan alkuperäiskansojen asumattomia alueita ja vaientaa vastarintaa tekevät raakalaismaisin keinoin. Sabine ryhtyy taisteluun ja asettaa samalla henkensä vaaraan."

Kirja ei ole aivan niin helppolukuinen kuin ensimmäinen teos. Teoksessa kulkee rinnakkain kuin kaksi kirjaa, kertomus siitä miten Sabine koki paluunsa lapsuuden maisemiin ja tapasi ystävänsä, paluun ilot ja surut. Toinen tarina kertoo järkyttävästä taistelusta minkä seurauksena katosi ja kuoli tuhansia Länsi-Papualaisia ihmisiä. Ihmisiä kidutettiin ja tapettiin kun he halusivat asua ja elää vapaana omassa maassaan. Kirja on yhtä mukaansatempaava kuin Viidakkolapsikin, mukana on myös kauhua ja ihmiselämän julmuuden sekä herkkyyden kuvausta. Kukaan ei jää kylmäksi tämän luettuaan. Minulle tuli halu etsiä Indonesian hallituksen toimista Länsi-Papualla enemmän tietoa.

1632614.jpg

Katkelma kirjasta:

"Vieressäni istui nuori papualaisnainen, sievä tyttö joka on punonut hiuksiinsa erivärisiä nauhoja. Jossakin vaiheessa tyttö hipaisee olkapäätäni ja sanoo:'Olen kuullut, että sinä olet asunut joskus Danau Birassa. Pitääkö se paikkaansa?'  Nyökkään hänelle vastaukseksi. Hän hymyilee kasvot loistaen. 'Minä olen syntynyt Danau Birassa.' Sydämeni sykähtää ilosta sen kuullessani. Halaan tyttöä ja sanon: 'Sittenhän me olemme sukulaisia.'
Hän nyökkää pontevasti. 'Olen valtavan iloinen siitä, että tapaamme täällä, että sinä olet mukana meidän taistelussamme.' Hän pitää pienen tauon ja jatkaa: 'Meidän yhteisessä taistelussmme, onhan siitä tullut nyt sinunkin taistelusi.'
Kyllä, hän on oikeassa, ajattelen. Tästä tulee todella myös minun taisteluni. Annan katseeni kiertää huoneessa, katselen näiden noin kolmenkymmenen opiskelijan kasvoja ja luen niistä toivoa, epätoivoa, päättäväisyyttä ja surua."