Iringan katunäkymää tuulilasin läpi kuvattuna

 

Pari seuraavaa päivää meni aivan levon kannalta Iringassa ystävien luona. Kolmantena päivänä olin jo vähän liikkeellä ja kävimme viemässä autolla ystävien apulaisen, maman ja lapsensa kotiin muutaman kilometrin päähän. Samalla katselin mitä voisin ostella tuliaisiksi kotiin. Kuskini kävi maman kotona katsomassa jotain mutta jäin autoon istumaan koska maasto oli aika vaikeakulkuista kyynärsauvojen  kanssa yhdellä jalalla liikkuvalle. Kuvasin samalla jotain mamaa pyykinpesussa sillä alueella.

 

 

Huomatkaa maman asento, tyypillinen asento missä afrikkalainen nainen työskentelee. Meillä ei taitaisi kauan selkä tuota kestää! Taustalla näkyy sikäläistä asuinaluetta.

 

 

Seuraavana päivänä menimme P:n kanssa kiertelemään kauppoja ja ostin tästä kaupasta yhden kangan ja kitengen sekä tansanialaisia karkkeja. Tuo oranssinkirjava vasemmalla oleva kanga on nyt kotonani ja myös heti siitä seuraava kitenge missä on luudan kuvia. Tuosta viimeisestä haluaisin teettää jonkun asun itselleni, ensimmäinen on ihana pöytäliina. Ostin muutamia muitakin kangoja lähellä olevista kaupoista. Kuvassa olevien poikien hymyt kirkastivat tuonkin hetken!

 

 

Aamulla zoomailin ystävien luota ikkunasta naapurin maman touhuja puutarhassaan. Välissä oli kaksi aitaa jotka näkyy kuvassakin. Maman asento on tyypillinen ja ihailen hänen kauniita vaatteitaan ja hiuksiaan.

 

 

Ystävilläni on iso piha ja siitä huolehtii Obia. Hänellä on paljon työtä niin kukkien kanssa, ruohonleikkauksessa ym. Kuvassa näkyy työkalu, fyeka, millä Obia leikkaa ruohoa, menee päivä ja toinenkin kun tuolla 10cm terällä heiluttaa koko ison pihan läpi ja taas saa aloittaa leikkaamisen uudestaan. Pihan heinikko on pakko pitää lyhyenä käärmeiden takia, lyhyessä ruohossa ne ainakin näkee jos niitä on pihalla.

 

 

Ylhäällä on ystävien maman, Aidan pieni, suloinen tyttö Gresi. Kun olin ennen Ilembulaan menoa ystävillä muutaman päivän me ei ehditty Gresin kanssa vielä ihan tulla kavereiksi mutta nyt se jo onnistui. Ihana tyttö joka nyt jo juoksee, tuolla ollessani seisoi juuri ja juuri mutta ei  vielä kävellyt.

 

Suunnittelimme kovasti safarille lähtöä ja seuraavat postaukset onkin jo sieltä. Toiveeni toteutui ja pääsin kuvaamaan eläimiä savannilla. :)