Ylhäällä ihana pieni rumpalipoika joka vei täysin sydämeni. <3

Syoraan päiväkirjasta:'Aamulla taas sama herätysaika, aamutoimet, aamupala ruokalassa ja lähdettiin K:n kanssa kävelemään kohti orpolaa. Minulle se oli tuskien taival. Nyt oli kaikkein kipeimpänä  akillesjänteet molemmissa jaloissa.'

Aloin vähitellen muistaa joidenkin lapsien nimiä ja oppia asioita mitä orpolassa voi tehdä. Mamat laittoivat ruokaa, pesivät pyykkiä ja joku heistä kävi myös torilta hakemassa ruokatarvikkeita eikä heillä ollut aikaa olla lasten kanssa. Se homma jäi meille vapaaehtoisille ja olikin tosi antoisaa ja mukavaa. Päivän mittaan leikittiin, syliteltiin, piirrettiin ja luettiin. Vahinko vaan kun olin kielitaidoton näiden lasten kanssa, muutamalla swahilin sanalla en kovin paljon pystynyt juttelemaan. Puhuinkin lapsille suomea ja englantia ja isommat lapsista oppivat ainakin tietämään sanan EI. Yksi lapsista kiipeili tuolin kautta ikkunaristikkoihin ja kun karjaisin EI hän toisteli sitä silloinkin kun seuraavalla kerralla oli sinne kiipeämässä.

Kun syötimme lapsia oli hauska seurata miten monilla oli suu auki kuin linnunpojalla odottamassa ruoka-annosta suuhun. Kaikilla lapsilla nenä vuosi ja he yskivät kovasti, jotkut olivat kuumeessa ja olivat osan pävästä vuoteessa. Joka kerta kun joku lapsista yski suoraan kasvohini heitin rukouksen ylöspäin, älä anna minun saada tätä tautia. Päivittäin orpolasta tultuani sain vaihtaa vaatteet kun lapset sylissä ollessaan pyyhkivät neniään paitaani joten pyykättävää riitti iltaisin.

Happy ja Tegemea 'lukemassa' pihalla orpolan edessä.

Töiden jälkeen K ehdotti että mennään kylän torin kautta ja käydään ostamassa jotain hedelmiä ja muutenkin katsomassa mitä siellä on tarjolla. Kävelimme toiseen suuntaan mutta vähän ajan kuluttua minun oli pakko kääntyä takaisin kun en yksinkertaisesti pystynyt kävelemään jalkojen ollessa niin kipeät. Kun vihdoin pääsin asunnolleni olin niin poikki että vaikka olin innoissani lapsista ja tuolla olemisesta tuli eka kertaa koti mieleen. Mietin että jos olen näin kipeä en pysty olemaan töissä ja ihmettelin mikä voi olla syy näin koviin kipuihin.

Illalla P soitti ja kertoi, että hän lukenut samasta antibiootista mitä olin syönyt, toisen tehtaan paketista tuoteselostuksen. Siellä oli suoraan mainittu että jos sitä syö yhdessä tiettyjen lääkkeiden kanssa se voi aiheuttaa akilesjänteen tulehduksen. Silloin oli otettava yhteyttä lääkäriin. Olin jo lopettanut kuurin ja jättänyt pari pilleriä syömättä koska aavistin että niillä saattaa olla yhteyttä kipuihini.  Tämä antibiootti ei sopinut niiden hyljinnänestolääkkeiden kanssa yhteen joita minun oli pakko käyttää munuaissiirron takia. Nyt piti vaan siis odotella milloin antibiootin vaikutus lakkaa. Olin helpottunut kun tiesin syyn kipuihin! Illalla M, lääkäri kävi minua moikkaamassa ja nilkkojani katsomassa mutta eipä siinä sen kummempaa voinut tehdä. Olin kuitenkin ottanut yhteyttä lääkäriin :).

Illalla ruokailussa K kertoi jäävänsä seuraavana päivänä pois töistä flunssan takia. Jäin itsekin pois ja lepäilin sen päivän ja pesin vähän pyykkiä. Kävin normaalisti syömässä ruokalassa mutta muuten luin ja olin asunnolla. Alhalla on ensimmäinen sikäläinen käppikseni jonka pidin seuranani juuri tuona vapaapäivänän ja muutaman päivän sen jälkeenkin.

Tämä noin 6-7cm hämähäkki kiipeili tyytyväisenä pitkin seinää, onneksi se pysytteli kuitenkin enimmäkseen toisella puolella huonetta.

Rakas rumpalipoika rummutti melkein aina, jos ei rumpua niin kädellään lattiaa tai pöytää.

Ruokala näkyy tämän komean juurakon takana ja muut rakennukset taempana ovat vierastaloja.

Seuraavana päivänä menin töihin normaalisti. Päivä meni lasten kanssa nopeasti.  Kaikki mamat eivät puhuneet englantia ja oli vaikea kommunikoida heidän kanssaan, onneksi lasten kanssa pärjäsin vaikka suomeksikin.  Ensimmäistä kertaa minulla oli töissä kamera mukana ja kuvasin niin työmatkaa kuin lapsiakin. Kamera antoi syyn myös vähän lepäillä välillä kun kuvatessa voi pysähdellä matkalla.

Illalla jalat olivat jo vähän paremmat. Vasen ranne oli turvonnut ja kipeä mutta käveleminen ei ollut enää aivan niin tuskallista kuin se oli tähän saakka ollut. Ehkä tämä tästä vielä iloksi muttuu!