Kojelauta |  Seuraa blogia |  Ilmoita blogista |  Lisää blogeja |  Luo blogi!
15.03.2008 - 19:27

Tällä kertaa Inspiring Picture haastaa kertomaan kuvalla riippuvuuksista.

Mistä riippuvuudesta sinä tahtoisit eroon? Vai tahdotko?



Aiheen luettuani en aluksi keksinyt mitään riippuvuuksia, eihän minulla sellaisia. Viime aikoina on kuitenkin tullut liiankin usein kuljettua tietyn kaupan kautta kotiin ja sieltä saa hyvää Cherry Cokista. Juomaa on silloin tällöin tipahtanut ostoskoriin muutama tölkki. Lontoon rakeet ja muut karkit on myös sitä ihanaa herkkua minkä voisin jättää väliin, jos voisin. Näihin kuuluu tietysti myös suklaa josta en oikeasti haluakaan luopua.



Vapulis kirjoitti 15.03.2008 - 19:53
Tumma suklaa aaah!
Catariina kirjoitti 15.03.2008 - 21:00
tultiin juuri vigiliasta lasten kanssa. Tiina alkoi itkeä kesken palveluksen ja sano,että häntä itkettää kun eräs tuttu munkki, joka yleensä on kirkossa huomioinut lapset,on sairaalassa.Tiina päätti,että hän alkaa nyt rukoilla ystävä munkin puolesta. Voi miten aitoa on lapsen usko, Sitä me tarvitaan joka päivä . Iloa sinulle, Jeesus ratsastaa Jerusalemiin,heitetään mekin vaatteet tielle.
Tarjuska kirjoitti 16.03.2008 - 01:41
Jokaisella kai jokin riippuvuus, jos ei sitten työ tai huvi, niin joku herkku. :) Cokikseen en oikeastaan itse ole mitenkään tykästynyt,, mutta namipussi taas lähtee luvattoman usein kesäaikaan "mökkimatkalla" kaupasta mukaan. Pääsiäinen tulee ja suklaamunat....miten voi Mignonmunia vastustaa? :)))
hepoliini kirjoitti 16.03.2008 - 14:01
Nam!

Muistatko sen vanhan Lontoon rae -mainoksen, jossa hoettiin jotain tyyliin "Niin Lontoon raetta, niin Lontoon raetta".

Lapsena ihasteltiin miten mummon sydänlääkkeet olivat ihan kuin pieniä kopiota noista Lontoon rakeista. :) Onneksi lääkekaappi oli sijoitettu ylös seinälle... Vierestä katsellen vaan saimme tätä lääkitystoimitusta aina seurata.

Kaunis värimaailma tuossa kuvassa.
Hallatar kirjoitti 16.03.2008 - 19:36
Älä jätä.

Kyllä niitä täytyy olla ihan vähän niitä riippuvuuksia.
Varsinkin noin viattomia ja ihania.
Elämä olisi muuten han tylsää... =)

helvihanna kirjoitti 17.03.2008 - 07:33
Mulla on riippuvuus neulelangoista :) Ei paha, eikä epäterveellinen, mutta euroja nielevä kyllä !
Leppoisaa pääsiäisviikkoa !
annifanni kirjoitti 17.03.2008 - 18:58
Pakko sitä suklaata on välillä popsia-ei tuu muuten mitään.
Olli kirjoitti 18.03.2008 - 10:39
Cherry cokista? Ihan uusi tuttavuus mulle. Paljos siinä on prosentteja? :D

Lontoorakeita tuli kyllä joskus popsittua silloin, kun vielä käytin karamellejä..
savisuti itse kirjoitti 18.03.2008 - 11:11
Kiitos kommenteista, jokaiselle! Olli, juoma on 100% hyvää, siinä ne prosentit.
Inkivääri kirjoitti 18.03.2008 - 14:14
Saman suuntaisia näyttävät riippuvuudet olevan - paitsi minä tahtoisin eroon suklaasta...
Marja-Leena kirjoitti 18.03.2008 - 15:04
Lontoon rae... hyvää, Englannin lakritsi... hyvää, suklaa... hyvää, voi mitä hyviä makunautintoja. - Ota kaksi maksa kolme ;DD vai mitenkäs se menikään;)
Hansu kirjoitti 21.03.2008 - 11:02
Mistä tuollaista cocista saa...? No, en limukoista perustakaan, mutta Venäjältä toin joskus hyvää ja halpaa vaniljacocista.
savisuti itse kirjoitti 21.03.2008 - 14:29
Hansu, tätä saa Stockalta, tosi hyvää, muistuttaa Dr Pepperiä. :o) Siellä on myös vaniljacocista.
Nohna kirjoitti 25.03.2008 - 09:47
Lontoon rakeet jostain syystä ei ole minun mieleeni ja Cherrycokista en ole maistanut. Pidätkös myös Lontoonraesuklaasta?
savisuti itse kirjoitti 25.03.2008 - 12:36
Nohna, kyllä se suklaakin maistuu. Tosin parasta mielestäni on se mariannesuklaa tuon tyyppisistä.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

 

Taiteen sekatyöläisen ja harrastajan mietteitä, kuvia, töitä ja kirjoituksia. Jos kiinnostut ostamaan tuotteitani niin ota yhteyttä.

http://www.lahjaelamalle.fi/

Sivupohjan tarjosi:

 

Kävijälaskuri

Laskuri lisätty 3.07-07

Kävijälaskuri

Ilmainen laskuri

 

 

 

TÄYTÄ ELINLUOVUTUSKORTTI:

      

 

Muistathan, että valokuvien tai tekstien luvaton lainaaminen on tekijäinoikeusrikos. Mikäli kuva / jutut kiinnostavat, ota yhteyttä!

FATHER'S LOVELETTER
            
ISÄN RAKKAUSKIRJE
            
NAPPINI, OLE HYVÄ


'>Koiran koodi

Koodit on napeissa mukana!

NÄISSÄ MUKANA

 






Photo Sharing and Video Hosting at Photobucket

Lisätty 4.8-07

 

 Locations of visitors to this page >

Click for Helsinki, Finland Forecast
Kunniamaininnat

 

 

 

 

Päivän sana
 
Luettua tai nyt luen:

 

Eila Ilenius

Dementia, opettajamme

Äidin ja tyttären tarina

             ***

Sabine Kuegler

Viidakkolapsi  

             ***

Desmond Morris

Miksi koira hautaa luun

             ***

Khaled Hosseini

Tuhat loistavaa aurinkoa

            ***

Sabine Kuegler

Paluu viidakkoon

            ***

Torey Hayden

Häkkipoika

            ***

Riikka Pulkkinen

Raja

            ***

Sofi Oksanen

Puhdistus

            ***

Leena Pasanen

Daktarin lapset

             ***

Khaled Hosseini

Leijapoika


             ***

Anne Tyler

Amerikan lapset